Tuunaa joulusi jenkkityyliin

Suomea sanotaan toisinaan yhdeksi maailman amerikkalaisimmista maista, vaikka käsitys tuntuukin hieman hatusta vedetyltä. Toki Coca-Cola valloitti Suomen 50-luvulla ja Aku Ankka on yksi tilatuimmista lehdistä, mutta selvä pesäero Amerikan tunnelmiin on pidetty. Meidän lähiöihimme rakennetaan edelleen jalkakäytävät, eikä ”small talk” ota juurtuakseen. Myös joulunvietto on tyypillisesti oman näköistä, kuten sen kuuluukin. Kyllä ei hampurilaiskulttuuri sentään jouluun kajoa!

Leikki sikseen: omat perinteemme pitävät varmasti pintansa, eivätkä vaihtoehtoiset joulunviettotavat niihin juuri vaikuta. Tästä huolimatta joulua vietetään Suomessa jo nyt hyvin monin eri tavoin, ja jos tuntuu siltä, että jonkin kerran haluaa kokeilla jotain perinteistä poikkeavaa, on siihenkin lupa! Tällä kertaa esittelemme neljä vinkkiä, miten joulusta saa tehtyä oman näköisen, jos sisäinen amerikankotka herää myös juhlapyhien alla.

 jenkkijoulu

1.      Jouluvalot esille ajoissa

Jos jossain koristelu laitetaan juuri niin överiksi kuin voisi odottaa, puhutaan jouluvaloista. Yhdysvalloissa onkin tavallista laittaa reilut jouluvalot jo reilusti marraskuun puolella. Antaa palaa! Nykyisten led-valojen aikakaudella sähkölaskukaan ei tästä käsiin leviä, joten vinkki on erinomainen sovellettavaksi meilläkin, eikä lisävalaistus vuoden pimeimpään aikaan ole lainkaan pahitteeksi. Tietysti siinä kohtaa, kun huomaat viritteleväsi musiikin tahtiin vilkkuvia valoasetelmia kartanon itäsiiven seinille, on menty yli. Eikä sekään haittaa. Mutta älä nyt sentään kartanoa vain joulunvieton vuoksi hanki! Tuikkuja voi sen sijaan välkyttää myös led-valaistussa jouluneuleessa, joten tämänkin hankkeen voi aloittaa itsestään. Jos suunnitelmiin kuitenkin kuuluu isomman luokan valaistusprojekti, voi sen toteuttaa edullisesti hankkimalla laatikkokaupalla valoja joulun jälkeen käynnistyvistä alennusmyynneistä, jolloin kaikki tykötarpeet ovat valmiina seuraavaksi jouluksi. Niinhän eräs amerikkalaisista sarjakuvista tuttu ankkalinnalainen kitupiikkikin tekisi!

2.      Kuusi täyteen

Suomalaisessa joulukuusessa koristelu jätetään yleensä ilmavaksi ja hillityksi, jotta itse joulupuu näkyy ja tuoksuu. Amerikkalaisen joulun perikuvassa taas kuusi kiedotaan sellaisiin käätyihin, joita et näe edes Linnan juhlissa. Koristeita kehiin siis – niin paljon kuin oksat kestävät! Mitä sitä turhia nöyristelemään, ja reilusti peiteltynä vähän yksinkertaisempi muovikuusikin käy kokonaisuuden rungosta. Havut eivät jenkkikuusessa ole todellakaan pääosassa, vaan kurkkivat sieltä, mistä sattuvat näkyville mahtumaan. Kokonaisuuden viimeistelet tietenkin lumispraylla, joka tuo oksille hauskan valkoisen peitteen! Överiä? Muovista? Ehkä vähän. Mutta jos tämä sytyttää, turha meidän on rajoittaa!

3.      Pöytä komeaksi

Yhdysvallat on kulttuurien sulatusuuni, ja uunista pöytään voidaankin sitten nostaa tarjolle aivan mitä tahansa oman maun mukana. Kinkku on oikein yhteensopiva osa amerikkalaista joulupöytää, mutta kaikkihan me tiedämme, miltä kalkkuna herkkujen keskellä näyttää. Tässä tyyli on vapaa, mutta tarjoilu tuhti. Erilaisten lihavaihtoehtojen sijaan valokeila voidaan antaa myös kasvisvaihtoehdoille, eikä silloinkaan tarvitse poistua inspiraatioiden ääreltä. Verkosta löytyy varmasti yksi jos toinenkin makoisa lihaton vaihtoehto suoraan Brooklynin liberaaleimpien hipsterien vinkkivarastosta. Koko komeuden täydennät tietenkin räiskyvillä koristeilla ja serveteillä. Parhaassa tapauksessa niiden kuosi on matchaava jouluneuleesi kanssa. Ja näin näppärällä aasinsillalla päästäänkin parhaaseen osaan, eli…

4.      Muhkea jouluneule päälle

Oi jouluneule, kyllä! Jos kaikki muu joulukoristelu todella saa osansa överistä jenkkimeiningistä, et voi jättää sijoittamatta itseesikin. Jo täyteen ahdetun joulukuusen kanssa tuskin pystyt kilpailemaan, mutta amerikkalaiseen henkeen voit pyrkiä voittamaan naapurisi myös pukeutumisessa. Jouluneuleissahan ei mitään sääntöjä ole, joten sovinnaisuuden voit jättää narikkaan. Päästä mielikuvituksesi laukalle, ja makustele, mikä kuoseista olisi överein, mihin venyt. Ugly christmas sweaters -muoti on tullut jäädäkseen osaksi monenlaista joulunviettoa, ja jenkkijoulussa jos jossain sen räikeys päästetään valloilleen. Parempi överit kuin vajarit - go for it!

Lue lisää esimerkiksi Wikipediasta.


You may also like

Näytä kaikki
Example blog post
Example blog post
Example blog post