Tuplasti hulluttelua haalarien kera

Istuuko jouluneule opiskelijan ylle? Miten sen yhdistäminen opiskelijahaalariin onnistuu? Tällä kertaa pureudumme opiskelijakulttuuriin ja iskemme parhaat palat yhteen. Vaikka opiskelut ovat kesällä pääosin tauolla, koittaa parin kuukauden sisään paluu arkeen. Nappaa siis vinkkimme mukaan, ja näin syyslukukautesi sujahtaa lopulta sukkana kohti joulun vapaita.

Syksy ei siis ole aivan vielä ovella, mutta opiskelupaikkakunnilla alkaa olla pian vilkasta. Tulevalle lukuvuodelle opiskelupaikan saaneet nuoret kyvyt etsivät asuntoja, suunnittelevat muuttoja ja miettivät päänsä puhki, mitä tuleva tuo tullessaan. Sama värinä täyttää myös vanhat opiskelijat, jo kokeneemmat konkarit. Lukuvuoden alku tarkoittaa monenlaisia juhlia, joissa haalarit vilkkuvat ja laulut raikuvat. Pitäähän väriä tunnustaa! Ja kappas keppanaa, pian eletäänkin jo hyvää vauhtia pikkujoulukautta.

Ei mennä kuitenkaan vielä asioiden edelle, vaan kelataan takaisin vilkkuviin haalareihin. Aikoinaan Ruotsista rantautunut opiskelijaperinne on ottanut paikkansa kuin veitsi voissa. Eikä ihme, ovathan haalarit mitä parhain luovuuden käytön paikka! Haalareihin ommeltavat kangasmerkit ovat voitonmerkkejä juhlista, ja tussilla lahkeisiin jätetyt tervehdykset muistoja ystävien kanssa vietetyistä hyvistä hetkistä. Lisäksi haalareita tuunaillaan monin tavoin. Yksi tapa on esimerkiksi vaihtaa lahkeita päikseen seurustelukumppanin kanssa – merkiksi sitoutumisesta. Toiset kiristävät takamuksen saumaa luodakseen haalariin tiukemman istuvuuden, melkoinen innovaatio sekin. Kaikki nämä konstit ja keinot vaativat tietysti hieman askarteluhenkeä ja riittäviä kädentaitoja, mutta nehän ovat vain ja ainoastaan joulun henkeen sopivia.

Joulun makuun päästään myös aivan oikeasti, kun ensimmäisistä riennoista selvitään. Haalarit ovat vahvasti läsnä edelleen pikkujouluissa, jotka muodostavat loppusyksyn teeman sitseille, bileille ja kaupunkikierroksille. Mutta mitä tapahtuisi, jos yhden hulluttelulla ja askartelulla muotonsa saaneen vaatekappaleen lisäksi päälle heitettäisiin toinen? Mahtuuko päälle kerralla sellainen määrä hulluutta ja upeutta, jonka haalareiden kanssa tarjoaisi juuri jouluneule? Ei hätää, universumi ei romahda kuten nollalla jaettaessa. Haalareiden ja jouluneuleen yhdistelmästä todella tulee opiskelijapikkujoulukauden 2018 juttu!

neulejahaalari

Yllättävän yhdistelmän hyvään harmoniaan on monia syitä. Yksi niistä on luonnollisesti jouluneulekulttuuri, joka sekin elää itse tekemisestä, koristelusta ja överiksi menneistä kuvituksesta. Kuten haalarimerkit, myös jouluneuleet vievät kuva-aiheet toisinaan hyvin pitkälle, eikä mauttomuuksiakaan välttämättä vältellä. Itse tehdyt jouluneuleet ovat muodostaneet aivan oman askarteluharrastuksensa, jossa neuleeseen voidaan kiinnittää koristeita aina kuusenpalloista glitterköynnöksiin. Voiko saman viedä haalareihin? No totta kai, ja siinäkin kannattaa muistaa, ettei vähemmän ole koskaan enemmän – enemmän on enemmän! Pallot ja kellot sopivat mainiosti haalareista roikkuviksi, kunhan varmistat, ettet jollain mutkikkaasti selvitettävällä tavalla jää niistä ensimmäiseen istumaasi tuoliin nalkkiin. Koristeköynnökset kiertyvät hakaneulojen avulla vaikka lahkeisiin. Ja näin on luentosalin kuluttaja valmis pikkujouluihin!

P.S. Kunnon muhkea ugly christmas sweater pitää ylävartalon varmasti oikein lämpimänä, joten muistathan lisätä myös haalarin alle pitkät kalsongit tasoitukseksi.


You may also like

Näytä kaikki
Example blog post
Example blog post
Example blog post