Tonttulakit ja muut jouluiset päähineet

Tonttulakit ja muut jouluiset päähineet

Muistatko lapsuudestasi sen tunteen, jonka koit joulupukin saapuessa ovelle aattoiltana lahjoineen? Emme mekään, koska lapsuudesta harvoin muistaa aivan niin tarkasti. Mutta jos aikuisena on joskus tullut heitettyä keikkaa joulupukkina ja ilmestyttyä ovelle omia tai muiden lapsia lahjomaan, ei tuo lasten jännitys ole varmastikaan jäänyt huomaamatta. Kop kop, onkos täällä kilttejä lapsia? Asiaanhan kuuluu tietenkin täysi pukinpuku tonttulakkeineen, tai vähintäänkin muu jouluinen asustus, esimerkiksi ruma jouluneule.

joulupukki

Tonttulakin historiaa

Tonttulakin, kuten myös koko joulupukin asun historia sellaisena kuin me sen tunnemme, ei ole kuin noin sadan vuoden ikäinen. Punainen kaapu punaisella suippohatulla, jossa mieluiten on valkoinen tupsu pitkällä roikkuvassa kärjessä, on juuri se ikoninen joulupukki, jonka tunnemme. Kaikki palautuu 1900-luvun alkuun, kun “Santa Claus” -hahmo esiteltiin Yhdysvalloissa, ja erityisesti mainoskampanjoilla oli suuri vaikutus siihen, että pohjoisnavalta kotoisin oleva tuhti ukko tuli niin tunnetuksi. Samalla esimerkiksi hänen tonttunsa on amerikkalaisessa populaarikulttuurissa nähty vihreälakkisina 1900-luvun alusta alkaen.
Lakin malli itsessään oli tuttu ja tavallinen Euroopassa useita vuosisatoja aikaisemmin, mutta tuolloin ne kuuluivat lähinnä maanviljelijöiden ja taruolentojen päähän. Tonttujen ajateltiinkin tuolloin olevan pikkuruisia miehiä, joilla on paljon partaa ja nykyistä tonttulakkia muistuttava päähine.

Tonttulakin variaatiot

Tonttulakin kuuluu olla punainen, mahdollisesti valkoisella reunuksella. Tästä olemme kaikki samaa mieltä. Mutta miksi sitäkin ei voisi tuunata joulunviettoa varten? Nykyisin saatavilla on tonttulakkeja monenlaisilla erikoistehosteille, esimerkiksi vilkkuvilla valoilla ja jopa joululaulujen soitolla. Jotkin lakit voivat jopa heilua musiikin tahtiin, kun taas toiset on muotoiltu jäykiksi ja pystyssä seisoviksi. Mikäli tarkoituksesi on esittää joulupukkia, on “tavallinen” tonttulakki turvallisin valinta, mutta jos huomion herättäminen kiinnostaa, löytyy monenlaisia hauskoja vaihtoehtoja. Tietysti, jos haluat vetää aivan överiksi, voit pukeutua vaikka poroksi tai lahjapaketiksi!
Edellinen artikkeli Urheilullista joulua
Seuraava artikkeli Tuplasti hulluttelua haalarien kera