Tonttulakin tarina

Tonttulakin tarina

Täydellinen päähinevalinta jouluneuleen kanssa käytettäväksi on tietenkin vanha kunnon tonttulakki. Tonttulakki on pitkä punainen suippohattu, jonka historia on eurooppalaisessa kansanperinteessä. Pohjoismaisten maanviljelijöiden keskuudessa tonttulakkeja käytettiin tavallisena päähineenä vielä 1800-luvun loppupuolelle saakka.

Ne joulupukin päähineet, jota nykyään pidämme “perinteisinä” valkoisine reunuksineen ja tupsuineen, periytyvät itse asiassa amerikkalaiselta Santa Claus -joulupukkihahmolta – ja usko tai älä, 1930-luvun Coca Cola -mainokset esittelivät mallin meille.


lakki

Tonttulakin erilaiset variaatiot

Tonttulakki on koko historiansa aikana kokenut muutoksia niin ulkoasun kuin muotonsa osalta. Tonttuja on kuvattu pieniksi ihmisiksi, joilla on pitkä parta, harmaat vaatteet ja punainen pipo – pitkälti sama asustus kuin monilla 1700- ja 1800-lukujen kalastajilla ja maanviljelijöillä Pohjois-Euroopassa. Mutta pipo ei ollut mitenkään kiinteä päähine – joulupukin kuvasivat itse asiassa tanskalaiset piirtäjät Roomassa, ja juuri he tekivät päähineestä pukin tuntomerkin.

Tonttulakkia on kuvattu useilla eri tavoilla sen historian aikana. Joissain perinteissä lakki oli sisältä harmaa, ja sen nurinkurisesti päähänsä laittamalla saattoi muuttua näkymättömäksi.

Nykyisin joulupukki kuvataan kookkaana vankkarakenteisena hahmona, jolla on koko punainen kokopitkä kaapu ja pitkä punainen tonttulakki. Tämä eroaa sadan vuoden takaisesta täysin.

Lähde: Wikipedia

Tarvitsethan sinäkin tonttulakin?


Edellinen artikkeli Kun joulupukki kiinni jäi
Seuraava artikkeli Viisi vinkkiä joulustressin selättämiseen